top of page
sara.jpg

SARA

 

Valmennus, markkinointi

Aloitin valmentamisen CrossFit Kirkkonummella vuonna 2020. Koulutukseltani olen tradenomi, personal trainer, painonnoston ohjaaja sekä crossfit level 1 valmentaja. Mun työpäivät koostuu pitkälti aikuisten sekä lasten ja nuorten valmentamisesta sekä salin somen ja markkinoinnin hoitamisesta. Toki päiviin mahtuu myös paljon muuta maan ja taivaan väliltä.

Mun perheeseen kuuluu 6- ja 8-vuotiaat lapset, avopuoliso ja kissa. Vapaa-aika menee pitkälti perheen ja ystävien kanssa puuhaillessa. Rakastan liikkua luonnossa, kylmävesiuintia, kesää, hyvää ruokaa ja rauhallisia aamuja ja tietysti crossfittia.

Omat liikunnalliset juureni olen kasvattanut hyvin pitkälti voimistelun parissa (teline-, rytminen, joukkuevoimistelu). Joukkuevoimistelussa saavutimme aikanaan joukkueeni Dynamoiden kanssa useita Suomen mestaruuksia sekä 4 MM kultaa. Vaikka kilpaurheilu-urani päättyessä vannoin, etten ikinä tule tekemään töitä liikunnan parissa taikka kilpailemaan minkään lajin parissa, niin toisin kävi ja hyvä niin.

Valmentajana pyrin olemaan rohkaiseva ja löytämään jokaisen valmennettavan omat, ehkä piilevätkin vahvuudet, vahvistamaan niitä ja luomaan sitä kautta ihmiseen uskoa itseensä sekä omiin kykyihinsä. Toivon, että jokainen löytäisi kauttamme rakkauden liikuntaa kohtaan, siten että siitä muodostuisi pysyvä elämäntapa.

AUKIOLOAJAT

Maanantai 6.30-21.00

Tiistai 10.00-21.00

Keskiviikko 6.30-20.00

Torstai 10.00-21.00

Perjantai 6.30-21.00

Lauantai 9.00-13.00

Sunnuntai 10.00-14.00

LIIKUNTAEDUT

Meillä käy maksuvälineenä Smartumin, Edenredin ja ePassin mobiilimaksut. Maksun suoritat kirjautumalla liikuntaetupalvelun sivuille, missä valitset palveluntarjoajaksi CrossFit Kirkkonummi. Maksun suoritettuasi, lähetä meille viesti info@crossfitkirkkonummi.com, ja kerro mille kurssille haluat osallistua.

CROSSFIT KIRKKONUMMI

Aidosti matalankynnyksen CrossFit-sali

OSOITE

Eteläinen Salmitie 1

02430 MASALA

crossfit-logo.png

CrossFit on CrossFit Inc:n rekisteröimä tavaramerkki

bottom of page